Mistä Lapin Marian marjat tulevat?

Kaikesta jää jälki, myös google-hausta. Viime päivinä Lapin Marian sivuilta on etsitty tietoa siitä, mistä mariat tulevat.

Täältä!

Me totta kai käytämme Lapin marjoja. Ne ovat parhaita: puhtaimpia, aromikkaimpia ja sisältävät runsaimmin terveellisiä flavonoideja. Parhaat luomumarjamaat löytyvät napapiirin takaa Sodankylästä, Savukoskelta ja Pelkosenniemeltä.

Kun ihan kaikkea ei Lapista saa luomuna – vaikkapa mansikkaa tai vadelmaa – ostetaan osta marjoista muualta, joko Suomesta tai Euroopasta.

Moni on ihmetellyt pulloissa olevaa tekstiä “Tuotettu EU:ssa ja EU:n ulkopuolella”. Koska luomusokeria ei ole muutamaan vuoteen saanut Euroopasta, tulee Maria-mehujen makeutus Brasiliasta. Siksi teksti, jonka sanamuoto tulee luomutuotantoa säätelevästä laista. Tuotanto tarkoittaa raaka-aineiden tuotantoa eikä pullotusta, joka tietysti tehdään Suomessa.