Mitä maksaa?

Hillanostajan blogi 4

Päivän hinta kello 17.00 Lapin Marian ostopisteessä: oikein hyvästä hillasta maksoimme 13 euroa kilo. Se on järkihinta meille, sillä marja tulee omiin tuotteisiin.

Markkinataloudessa kun eletään, niin ei tarvitse olla suurikaan ennustaja arvatakseen, että piakkoin hinta on sama myös muualla.

Ilmassa on jännitystä enemmän kuin Usain Boltilla 2011 MM-kisoissa. Marjaa on torilla liikkunut vasta vähän, joten siinä tilanteessa voi tarjota melkein mitä vain. Ei tule lunastajaa kuitenkaan, sillä kypsät marjat ovat vielä vähissä.

Hillanostajan “päivän hinta” on kuin nyrkkeilijän tuijotus ottelua edeltävässä punnituksessa. Se, joka pääsee niskan päälle on vahvoilla myöhemmin. Siksi tässä mitellään.

Ihan hatusta temmattuja hinnat eivät kuitenkaan voi olla. Jokainen maksaa marjasta sen verran kuin siinä näkee arvoa. Marjanjalostajalla on se etu, että suoraostolla jää välittäjän siivu pois. Ja se siivu ei ole mitenkään merkityksetön: siitä riittää poimijalle mutta myös jalostajalle itselleenkin vielä vaivanpalkkaa.

Lopetus edelleen urheiluvertauksin: tietysti niinkin voi käydä kuin Chisoralle Heleniuksen kanssa.

Kuva: World Series Boxing