Vanha tuttu jälkiuuniruisleipä näyttää uudistuneen. Pakkaukseen on painettu isolla tiedote: E-KOODEJA NOLLA. Tulee ihan mieleen lapsuus ja hammaslääkärit.

Oululaisen jälkkäristä ei siis löydy säilöntäaineita, ei jauhonparanteita, hapettumisenestoaineita tai muita E-koodillisia elintarvikkeissa sallittuja aineosia. Itse asiassa niitä ei ole sieltä löytynyt koskaan. Asia on kuitenkin ruvennut kiinnostamaan ihmisiä vasta vastikään.

Jälkiuunileipä on vanha kuin uuni. Siitä lähtien, kun leipäkakkaroiden paistopiste siirtyi kuumilta litteiltä kiviltä ladottuun uuniin, on Suomessa valmistettu jälkiuunileipää. Koska E-koodit tulivat mukaan kuvioon vasta noin tuhat vuotta myöhemmin, ei mikään ihme, että aidossa jälkkärissä ei E-koodeja tunneta.

Jälkiuunileipä onkin siinä mielessä helppo tuote, että kukaan ei ole koskaan yrittänytkään lisätä siihen mitään, mitä siinä ei olisi ollut jo Kalevalan aikaan. Miksei? Kun kerran on keksitty kevytvoi, herneistä valmistettu guacamole ja siipikarjannahasta leivotut lihapullat, niin miksi jälkkäri on säästetty?

Se, että jälkkäri ei lisäaineita kaipaa ei oikein riitä syyksi.

Käytetäänhän tänäkin päivänä sadoissa tuotteissa lisäaineita täysin tarpeettomasti. Esimerkiksi mehuhylly on täynnä juomia, joihin on lisätty quantum satis natriumbentsoaattia ja erilaisia hapettumisenestoaineita. Ja tämä siitä huolimatta, että mehut säilyisivät ilmankin vallan mainiosti. Ei tarvita muuta kuin hyvät marjat, puhtaat tilat ja huolellinen pastörointi, ja mehu säilyy 99,9 %:lla varmuudella ilman säilöntäaineitakin.

Ai se 0,1 %? Se on arvaus, joka perustuu omaan kokemukseen. Hieman hatusta, mutta ei välttämättä kovin paljon pielessä: jos säilöntäaineet poistettaisiin mehuhyllystä, ehkä noin promille juomista pilaantuisi ennen viimeistä käyttöpäivää.

Jos promillen hävikin vuoksi pilataan koko satsin maku, ollaan minusta pahasti harhateillä.

Kokonaan toinen juttu olisi jos säilöntäaineilla estettäisiin esimerkiksi botulinismia tai homemyrkkyjä, jotka voivat olla aidosti vaarallisia. Niitä ei kuitenkaan juomissa esiinny. Säilöntäaineilla ei itse asiassa pystytä niitä estämään sielläkään, missä näitä aitoja elintarvikeriskejä esiintyy. Botuliiniin ja toksiineihin, kuten homemyrkkyjä hienosti kutsutaan, auttavat vain hyvät tuotantotavat, eli puhtaus ja tarkkuus.

Joten: miksi säilöntäaineita?

Vastausta minulla ei ole, mutta kehtaisinko arvata? Laiskuus. Kun tekee niin kuin aina ennenkin, pääsee vähemmällä. Säilöntäaineethan tulivat mehuihin vuosikymmeniä sitten, jolloin hygienia ja kylmäsäilytystekniikka olivat toista luokkaa kuin nykyään. 60-luvulla tarpeellisen ja hyödyllisen lisäaineen muuttuminen tarpeettomaksi makuhaitaksi on yksinkertaisesti jäänyt monelta huomaamatta. Perinteitä voi ilmeisesti olla huonojakin.

Jos helppous ja muuttumattomuus on tavoite, niin sitten voisi ajatuksen viedä äärimmilleen: jospa ei muuttaisikaan mitään, ei ikinä koskaan. Leipoisi vain leipää sata vuotta vanhalla reseptillä tai tekisi mehuja mummon tyyliin. Se se vasta helppoa olisi. Ja maukasta.

‘

Saska Tuomasjukka on elintarvikekemian tohtori, Lapin Maria Oy:n perustaja ja laiska tuotekehittäjä.

Kuvat: Fazer.‘

‘

Sunnuntain Helsingin Sanomissa kerrottiin kalasatamasta, sen graffitiaidasta ja kontissa olevasta Ihanasta kahvilasta. Sieltä saa Mariaa. Ihan niin kuin kaikista muistakin ihanista kahviloista.

Kalasatamassa on myös Dodon kaupunkipuutarha. Sellainen olisi kiva nähdä. Siellä voisi käydä vaikka silloin, kun Helsingin tukkutorin hyvän ruoan keskus on rakentunut vähän valmiimmaksi.

Ilahduin kaupassa. Mehuhyllyn päädyssä oli komeasti näkösällä englantilaisen the berry companyn juomia. Juomia oli kahta laatua, punaista ja sinistä.

Tästä tuli ihan mieleen Lapin Maria. Meidänkin tunnusvärit ovat punainen ja sininen. Punaista on puolukka, sinistä mustikka ja variksenmarja. Aika samannäköisiä, eikös? Kuin isoveli ja pikkusisko.

The berry companyn 1 litran sininen juoma on tehty eri hedelmistä ja marjoista: eniten on omenaa, sitten mustikkaa ja vielä rypäleitä ja seljanmarjaa. Pensasmustikkaa juomassa on 5 %, eli litran kokoisessa pakkauksessa siis 50 grammaa.

Hauska yhteensattuma: Marian neljänneslitran  mustikkajuomassa on myös 50 grammaa mustikkaa. Se on neljä kertaa tiiviimpi pakkaus! Mutta miten ihmeessä noin pieneen pulloon on saatu mahtumaan sama määrä mustikkaa kuin litran tetraan?

Ehkä Maria käyttää tiivisteitä? Puristamalla marjat mehuksi ja sitten poistamalla vettä voisi pikku pulloon tunkea enemmän marjoja. Näinhän perinteiset kesämökin tiivistemehut tehdään, ja niin näyttää myös The berry company tekevän: kaikki hedelmät ja marjat on ensin tiivistetty ja sitten ennen mehun tölkitystä vesi on palautettu. Eri vesi, mutta sama määrä kuin marjoissa alun perin oli.

Hiukan hassuaahan se on. Näin silti suurin osa mehuntekijöstä mehunsa valmistaa. Koska Maria kuitenkin haluaa, että mehu on mahdollisimman luonnollista, Marian juomat eivät koskaan ole tiivisteestä. Ei siis kelpaa selitykseksi.

Ehkä Maria käyttää pienempiä marjoja? Pensasmustikat ovat peukalonpään kokoisia ja parin gramman painoisia. Niihin verrattuna villit metsämustikat ovat pikkuruisia: ne painavatkin alle puoli grammaa. Pensasmustikoita varmaankin olisi vaikea saada mahtumaan pienestä pullonsuusta – mutta nehän puristetaankin ensin mehuksi. Ei siis kelpaa, mutta pakko on myöntää, että Marian villit metsämustikat on ihan eri juttu.

Hm.

Pakko myöntää: se johtuu periaatteesta. Kunnon mehussa on oltava kourallinen marjaa. Sen maistaa, sen haistaa ja se vasta tekee juomasta terveellisen. Siksi Marialla on 50 grammaa mustikkaa yhdessä pienessä pullossa, jonka voi juoda kerralla.

Mustikkamielessä Maria ja the berry companyn Blueberry ovatkin kuin sisko ja sen veli. Kas näin:

Joutsenet lensi jokea ylös. Kevät tulee pian perässä.

‘

‘

‘

‘

Minulla on vähän ikävä isiä. Se on ehdolla vaaleissa ja koko ajan jossain. Kun mie kysyin, että miksi, niin se sano, että siksi kun maailma pitää pelastaa. Mie kysyin, että keneltä, ja se sano, että ihmisiltä. Kenelle se sitten pelastetaan, mie kysyin. Isi vastasi, että minulle.

Mie totta kai äänestäisin isiä. Mutta vaan kun äiti ei ole ehdolla.

2008. Kööpenhamina. Matkustimme koko perhe kohti Englantia puoleksi vuodeksi. Ostimme matkaevääksi lentokentältä innocent-smoothien, joka maistui mielettömän hyvältä. Englannissa innocentin höpön näköiset pikkupullot tulivatkin sitten vastaan kaikkialla. Litran tarjoustölkki kävi hyvin marjakiisselin korvikkeeksi perheen aamupuurolla.

2008. Sheffield. innocent toi terveelliset hedelmät hyvänmakuisena jokaisen englantilaisen ulottuville. Smoothiet oli toki keksitty jo 60-luvulla pirtelön maidottomaksi vaihtoehdoksi, mutta vasta innocent teki niistä kaikkien suosikin. Resepti oli yksinkertainen: ei ikinä tiivisteestä. Vain silloin marjojen ja hedelmien maku pääsee oikeuksiinsa – ja vain sillä tavoin ihmiset löytävät terveelliset juomat.

Rupesin ajattelemaan, että sama täytyy tehdä Lapin marjoille. Ne ovat terveellisiä, hyvänmakuisia ja kaikkien tuntemia, mutta harva niitä silti syö päivittäin.

2009. Kotiin palattuamme ryhdyin kypsyttelemään ajatusta. Olin tehnyt töitä marjojen kanssa lähes 10 vuotta eri puolilla Suomea, teollisuudessa ja tutkimuslaitoksissa. Sekoittelin mehuja ja maistelin niitä perheen ja ystävien kanssa. Tavoite onnistui: joka pullossa oli kourallinen terveellistä marjaa, hyvänmakuisena luomuna tietysti.

2010. Koska mitään ei enää myydä harmaassa pahvipurkissa, piti viesti vielä hioa. Ensin tuli nimi, Lapin Maria. Sitten tuli Maria-tytön kuva, jonka mallina toimi tyttäreni. Ja sitten tuli tunnuslause, “Puhdas ja viaton”, jonka keksi vaimoni. Varsinaista perheyrittämistä!

Siinä se oli lyhykäisyydessään. Paljon muutakin on tapahtunut ja moni juttu jäi kertomatta, mutta noin se osapuilleen meni.

Turun Kirjakahvilassa on marjaviikko ja Maria-viikko. Kirjakahvila on Turun vanhassa sydämessä, Suurtorin laidalla sisäpihalla. Täällä tuli istuskeltua tovi jos toinenkin 90-luvulla, kun vielä opiskelin kirjallisuustiedettä.

Noita aikoja kaipaamme vaimoni kanssa aina välillä kovasti.

Kirjakahvilan motto on “viattomuutta jäljellä”. Sen täytyy tarkoittaa sitä, että Marian juomia saa kahvilasta myös teemaviikon jälkeen

‘

Marian mehujuomat ovat esillä Helsingissä 2.-3.3. Fast Food & Cafe -messuilla. Mukaan pakataan paljon mehua ja kilokaupalla jäätä, että mehut ovat kylmiä. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan.

”

Tänään oli muka vuoden lyhin päivä.

Pöh! Vuoden kolmanneksi pisin se oli! Huomenna on toiseksi pisin ja ylihuomenna pisin!

Maabrändiryhmä julkaisi raporttinsa ”Tehtävä Suomelle” viime torstaina. Kärkitehtävät eivät olleet yllätyksiä, sillä niistä oli järjestetty televisioäänestys keväällä.

Silti moni varmasti häkeltyi kuulleessa, että pullovedeksi kelpaavien vesien äärellä asuu ratkaisukeskeinen Suomen kansa, jonka arkilounas on puoliksi luomua.

Ennen kuin asiaa päivittelee enemmän, on syytä kaivaa esille työryhmän raportin sivu 27, jossa selitetään pari asiaa brändistä. Ensinnäkin, brändi tarkoittaa niiden kokemusten summaa, joka ihmisillä jostain asiasta. Brändi on siis pelkkä mielikuva, ja siksi se on aina totta, vaikkei se vastaisikaan todellisuutta tai kohteen toiveita.

Puhdas, ratkaisukeskeinen Suomi puolestaan on työryhmän kuvaama tavoitetila ihmisten mielikuville. Sen ei tarvitse olla totta.

Vaikka Suomen peltopinta-alasta 7 % on luomua, on kaupassa luomun osuus vain 1 %. Epäsuhtaa selittävät vienti ja luomuhehtaarien heikompi tuotto, mutta valitettavasti kyse on myös siitä, että luonnonmukaisesti tuotettuja ruokia myydään tavanomaisina, koska luomu ei ostajia kiinnosta.

Matka brändityöryhmän kuvaaman tavoitteen ja nykytilan välillä on huima. Luomun osuus ostostkorissa on 49-kertaistettava 20 vuodessa.

Suomi-brändin tavoitetila on siten järjettömän kaukana. Euroopan puhtaimman luonnon keskellä asuva kansa syö tavanomaista ruokaa, koska se on halvempaa. Ruoan tai ruoantuotannon puhtaus ei ole kovin korkealla kauppakassia täytettäessä. Ja tästä huolimatta ulkomailla ollaan jo lähes valmiita uskomaan, että suomalaise sisun salaisuus on biodynaamisissa porkkanoissa.

Toki brändityöryhmä tämän tietää. Pitkällisen pohdinnan tuloksena se päätyi ehdottamaan asian korjaamista juuri siksi, että luomussa Suomella on parhaat edellytykset saavuttaa ulkomaalaisten meihin liittämät käsitykset suhteellisen vähällä vaivalla.

Ja koko brändityön perustahan puolestaan on siinä, että olemalla sitä miksi meitä luullaan me myös menestymme siinä mitä meiltä ostetaan.

Tavoitetilan ja ihannemielikuvan yhdistämiseen on vain kaksi tietä. Joko ryhdymme ostamaan luomua joukolla, koska Jorma Ollila sanoo sen olevan eduksi Suomen taloudelle, tai koska vain yksinkertaisesti haluamme vähentää ympäristön kuormitusta.

Valinta on vapaa, ratkaisukeskeinen Suomen kansa.